Tulen suuresta perheestä. Meidän ovet aina olleet auki ja ihmisiä on tullut ja mennyt. Meillä on ollut kesälapsia, kriisilapsia, tukilapsia, sijaislapsia ja ystäviä. Olen saanut oppia, että perhe ei tarkoita verisukulaisuutta, oppinut jakamaan ja ymmärtämään kuinka etuoikeutettua elämää olen saanut elää. Ovet ovat aina olleet auki ja jostain on aina löydetty yksi tuoli lisää pöydän ääreen. Minulle suuren pöydän ääreen yhdessä kokoontuminen on tärkeä hetki. Silloin olen turvassa, kaikki on hyvin.
Joukon nuorimmaisina olen saanut olla koko porukan lemmikki, toisaalta joutunut jakamaan minun tärkeimmät niiden kanssa, joiden sylintarve on aina ollut minun tarvetta perustellumpaa. Olen kiitollinen, että olen saanut kulkea sellaisten ihmisten rinnalla, joiden silmissä minun elämäni on ollut luksusta, joilta olen oppinut arvostamaan elämää juuri sellaisena kun se meile annetaan.
Olen oppinut jakamaan ja odottamaan. Tekemään töitä ja välittämään. Nauramaan. Pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi. Olen kasvanut aikuiseksi, joka rakastaa sitä, kun pöytäni on täynnä ihmisiä ja tarinoita, jossa itkua eikä naurua tarvitse rajoittaa. Mutta olen myös oppinut, että minun sylini on minun omilleni se paras ja uniikki, mikä kunnia!
Minulla on kunnia olla kolmen lapseni äiti. Minulle äitiys on ollut suurin kunnia ja rankin koulu ikinä. Lasteni rinnalla olen saanut kasvaa äitinä, naisena ja myös puolisona. Ja voi sitä tunneskaalaa! Meni vuosia ennenkuin tajusin, että eihän minun tarvitse kasvattaa täydellisiä lapsia epätäydelliseen maailmaan!
Koen onnistuneeni siinä, että olemme luoneet ilmapiirin, jossa voi puhua asioista avoimesti. Välillä suurien tunteiden kera. Olemme opetelleet puhumaan myös seksuaalisuuteen liittyvistä asioista avoimesti. Olen saanut tukea lapsieni seksuaalista kehitystä ja kasvua lapsesta saakka. Se on vaatinut minulta rohkeutta ja asioiden prosessointia, ottaen huomioon, ettei minun lapsuudessani ”niistä asioista” ollut tapana puhua.
Mikä etuoikeus on saada elää ihmisten ympärillä, jotka ovat tunteneet minut koko elämäni (tai minä heidän koko elämänsä) ja rakastavat minua. Heidän kauttaan voi peilata itseäni ja omaa kasvuani. Olemme kaikki samojen vanhempien kasvattamia ja silti jokaisen elämä on niin oma tarinansa. On turvallista kulkea tätä yhteistä ja silti erillistä matkaa kaukaa ja läheltä. Toinen toistaan tukien ja tilaa antaen.
Lue blogitekstejä liittyen perheeseen täältä.
