Minun lapsuuteni oli aikaa, jolloin monissa perheissä seksuaalivalistus mahtui pariin lauseeseen. Asioista luettiin nuorten lehdistä. Ei ollut Googlea. Kuva seksuaalisuudesta rakentui punastelevien opettajien ja Reginan kertomusten pohjalle. Niillä mentiin. Haparoivat kokemukset, epävarmuus ja puhumattomuus ruokkivat minussa häpeää. Seksuaalisuudesta oli vaikea puhua ja asioita paremminkin koettiin, ei niinkään käsitelty.
Näitä tunnelukkoja olen saanut murtaa aikuisuudessa turvallisessa parisuhteessa ja terapiassa. Olen opetellut puhumaan vaikeistakin asioista ja aiheista niiden oikeilla nimillä, joskus korvat punaisena.
Myös kolmen lapsen äitinä oleminen on pakottanut minua puhumaan näistä punastuttavista teemoista. Olen joutunut pohtimaan puolisoni kanssa, kuinka kertoisimme lapsillemme seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista ikätasoisesti ja silti turhia säästelemättä. Mielestäni hyvä sääntö on ollut, että niin kauan kuin lapsi kysyy, minä vastaan. Tietenkin kysyjän ikätason huomioiden. Hyvä tapa saada itselleen muutama sekunti lisäaikaa on vasta kysymykseen kysymyksellä: ”Mitä sinä ajattelet asiasta?”.
Seksuaalisuus on nykyään minulle iloinen asia, joka tuo iloa ja voimaa elämään. Ehkä juuri siksi haluan myös kannustaa muita puhumaan ja voimaantumaan seksuaalisuutensa kanssa.
Varaa täältä aika seksuaalineuvontaan. Lue lisää seksuaalisuudesta blogistani.